Claes Andersson hörhöilee

Suomen Mielenterveysseura teki jo vuonna 2005 sosiaali- ja terveysministeriölle aloitteen laillistamattomien nk. vaihtoehtohoitojen toiminnan rajaamisesta Suomessa. Vasta kolme vuotta myöhemmin peruspalveluministeri Paula Risikko sai aikaan sosiaali- ja terveysministeriöön työryhmän, jonka tehtävä on selvittää kyseisiin hoitoihin liittyviä potilasturvallisuusongelmia.

Vasemmisto on tähän asti suhtautunut penseästi tyhjän myymiseen, joten on yllättävää, että juuri edustaja Claes Andersson esitti peruspalveluministeri Risikolle huolensa nk. vaihtoehtoisten hoitojen edustajien lukumäärästä tässä työryhmässä, Eduskunnassa 5.6 käydyssä keskustelussa.

Edustaja Andersson viittaa Risikolle esittämässään kysymyksessään perinteisiin hoitomuotoihin, kuten homeopatiaan. Anderssonin mukaan tällaiset hoidot ovat hyvin suosittuja, ja ihmiset saavat usein apua näistä.

Hoidon tehokkuutta ei voi päätellä siitä, että joku on jotain kokenut. Ellei hoidon vaikutuksesta esitetä luotettavaa, laajaan potilastutkimukseen perustuvaa näyttöä, on kysymyksessä vain ja ainoastaan uskomushoito. Anderssonilla pitäisi psykiatrian erikoislääkärinä olla jonkinlainen käsitys tästä, vai hämärtääkö oppositiossa istuminen järjenkäyttöä, kun ei tarvitse olla mistään vastuussa. Anderssonilla ei pitäisi olla entisenä ministerinä ja parlamenttimme ikäpuhemiehenä myöskään kokemuksen puutetta.

Homeopatian suosio toki on etenkin Keski-Euroopassa suuri. Homeopatiaa on tutkittu sadoissa potilastutkimuksissa, joiden tulokset on moneen kertaan käyty läpi. Johtopäätös on, että homeopatia on mitä todennäköisimmin lumehoitoa. Suomessa homeopatia ei onneksi ole suosittua, eikä vaikuttamattomien valmisteiden myymistä pidä Suomessa edistää.

Nk. Vaihtoehtohoitoja Risikon työryhmässä edustava Luonnonlääketieteenkeskusliitto on varsinainen uskomushoitojen soppa, josta löytyy sulassa sovussa mm. sellaista hölynpölyä kuten maagisista energiavirtauksista höpisevä bioenergeettinen terapia, Bachin kukkaterapia, vyöhyketerapia jne. Nimestään huolimatta yhdistys ei edusta lääketiedettä, koska erillistä luonnonlääketiedettä ei tieteenalana ole olemassakaan.

Andersson toteaa mm. että työryhmään nimetyistä "Muut ovat, ainakin osa näistä, aikaisemmin ilmaisseet aika ennakkoluuloisia käsityksiä näistä hoidoista". Onko todella niin, että kansanedustaja katsoo tässä olevan kysymys vain eri mielipiteistä. Onko todisteiden vaatiminen hoidon tehosta ennakkoluuloa vai tervettä epäilyä?

Puoskarilain alkuperäinen tarkoitus oli suojella vakavasti sairaita ihmisiä ja erityisesti lapsia, eikä suinkaan antaa humpuukihoidoille virallista asemaa.

Siksi sietääkin ihmetellä miksi Luonnonlääketieteen keskusliiton pitäisi saada työryhmään lisää edustajia.

Nk. vaihtoehtohoitojen edustajat ovat myös vaatineet valtiolta rahaa hoitojensa tutkimiseen. Terveydenhuollossa on tunnetusti jo nyt suuria rahareikiä, joten julkisia varoja ei ole syytä tällaiseen hukata. Normaalisti tuotteiden valmistajat, kuten lääketeollisuus, itse rahoittavat tutkimukset vaatimatta siihen rahaa muilta.

Koska lääketieteelliseltä hoidolta vaaditaan, että se toimii plaseboa paremmin, pitää samanlainen vaatimus koskea myös Luonnonlääketieteen keskusliiton terapeuttien antamia hoitoja ja heidän on myös luvattu teho osoitettava. Kaikki "vaihtoehdot" tulevat osaksi lääketiedettä, mikäli täyttävät tieteelliset ja näyttöön perustuvat kriteerit.