perjantai 11. huhtikuuta 2008

Puoskarit puolustuskannalla, Minä Olen 2/2008

Entinen HS:n toimittaja Kaija Aho on kirjoittanut useita nk. vaihtoehtohoitoja ja puoskarilakia käsitteleviä artikkeleita "Minä Olen" huuhaalehteen. Terapeutit eivät pelkää puoskarilakia, koska kansanparannusta on käytetty 10000 vuotta.Varmasti onkin käytetty, kivikauden ihmiset eivät ehtineet opiskella lääkäriksi, olihan eliniän ennustekin huomattavasti pienempi kuin nykyään.

Kuopion yliopiston entinen rehtori, emeritus professori Osmo Hänninen, puolustelee samaisessa lehdessä kalevalaisia jäsenkorjaajia; he ovat niin hyviä, että jonotuskin kestää kuukausia! Hänninen suosisi vaihto-ehtohoitoja, koska lääkkeellisillä hoidoilla on tuki- ja liikuntavaivoissa huonoja tuloksia. Hänninen ilmeisesti unohtaa, että Suomessa toimii jo TEO:n valvomia kiropraktikoita.

Osmo Hänninen antaa myös ymmärtää, että vaihtoehtohoitojen käyttäjien määrä kertoisi jotakin niiden tehosta. Kuten Senmut, Sinuhen isä, köyhien lääkäri, viisaasti totesikin: kaikkiin vaivoihin ei ole olemassa lääkettä ja eipä tuo loitsukäärö mitään auta, mutta ei siitä potilaalle haittakaan ole. Ihmiset käyttävät vaihtoehtohoitoja siksi, että se on ilmeisen kivaa, jännittävää ja tuntuukin mukavalta. (Pitäisikö kannabiskin laillistaa samalla perusteella?)

Kaija Aho viittaa artikkelissaan virallisen lääketieteen hoitovirheisiin, joihin silloin tällöin myös menehtyy ihmisiä. Niinpä, jos ei hoideta ei tule virheitäkään. Tosin Ahon mielestä puoskareille sattuu niitä hyvin vähän- Niin, kuka muuten tilastoi puoskarin hoitovirheet?

Jos ihminen tukeutuu puoskariin ja jättää menemättä lääkäriin, hoitovirheestä tuskin tehdään numeroa, koska puoskareista ei voi tehdä virallista ilmoitusta TEO:lle. Heistä voi tehdä toki rikosilmoituksen vaikkapa huijauksesta, pahimmassa tapauksessa kuolemantuottamuksesta, kuten erään kuhnehoitajan tapauksessa. Puhumattakaan hypnoosi- ja syvähierontapauksista.

Kaija Ahon artikkelissa vedotaan vanhaan hokemaan, ettei hoitojen tehoa tiedetä, koska niitä ei ole tutkittu. Kairon Instituutin Antti Pietiläinen vaatiikin yhteiskunnan varoja tutkimuksiin.
Miksi toimimattomia hoitoja pitäisi tutkia aina uudelleen? Jos käsien heiluttelu todella osottautuisi tehokkaaksi hoitomuodoksi, virallistettakoon se heti.

Kaija Aho kirjoittaa myös Satu Hassin käyttävän homeopatiaa. Jos tämä pitää paikkansa, niin voimmeko luottaa poliitikkoon, joka ei ota asioista selvää?



www.teo.fi
http://www.skepsis.fi/jutut/toimiiko.html



2 kommenttia:

Jaska kirjoitti...

Mistä löytyy mainintaa Satu Hassin homeopatian käytöstä? (Hmm..ehkä pitäisi kysyä henkilöltä itseltään.)

Pertti kirjoitti...

Näin kirjoittaa Kaija Aho.